perjantai 19. elokuuta 2016

Aada siivoaa

Kuukausi takaperin kerroin temppuprojektistamme, jossa opetan Aadaa siivoamaan omat lelunsa ja silputut roskat.

Kun Aada oppi pitämään lelua suussaan, rupesin seuraavaksi vahvistamaan esineen kantamista ja lopulta esineen tiputtamista vatiin. Palkan annan vatiin, kun lelu osuu sinne. Harjoiteltiin ihan hiljakseen silloin tällöin, ehkä parina iltana viikossa. Pidimme monien päivien taukoja ja olin aina ihan varma, että Aada on mahtanut unohtaa koko tempun. Mutta tauot tekivätkin ihmeitä Aadan pääkopassa, sillä se yllätti minut joka treenikerralla osaamalla koko ajan paremmin. Tässä taas todistin itselleni, että ei se määrä vaan se laatu!

Videolla lelut on vähän tökerösti piilossa vatin takana, mutta itse temppu ja Aadan puuhailu tulee varmasti ihan hyvin ilmi.


Tällä hetkellä temppumme vaatii lisää vahvistamista. Aada tarjoaa innokkaasti siivoamisen lomassa kaikkea muutakin, mm. vatiin menemistä itse ja muita mieleen juolahtavia liikkeitä. :D Välillä se myös kokeilee, saisiko makupalan pelkästään pään tunkemisesta vatiin. Joidenkin lelujen osuminen vatiin on vielä haasteellista, esim. narulelut tuottavat Aadalle päänvaivaa. Aada osaa myös siivota tuhoamansa paperisilput. Työpäivän aikana silputut paperirullat antavat nyt tuplana aktiviteettia, kun Aada saa tuhoamisen lisäksi siivota ne itse. :)


On se vaan etevä.

3 kommenttia:

  1. Vitsit se on oppinut nopeesti, ihan uskomaton! :)

    Opetatko lopuksi Aadaa pistämään lelut johonki oikeeseen lelulaatikkoon vai meinasitko pitää tuota vatia aina esillä? Mietin vaan että onks se se sama vati jolla harjottelitte 2pn2offia? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei toi temppu loppujen lopuksi ole kovin monimutkaista opettaa. Itse tein vaikeimmaan kautta, kun halusin enemmän päänvaivaa koiralle. :)

      En, kun meillä ei ole lelulaatikkoa (pitäisi varmaan olla, kun leluja on kertynyt aika paljon..) :) Otan vatin esille silloin, kun tuota tehdään.

      Tuo vati on meidän treenivati, jolla tehdään kaikenlaista. Kun tuo otetaan kaapista esille, Aada alkaa heti tarjoamaan asioita. :D Siivoamiseen aion opettaa "siivoa" käskyn (jota nyt jo olen alkanut hokemaan), niin sen pitäisi pikku hiljaa alkaa erottaa mitä sen vatin kanssa nyt tehdään.

      Poista
    2. Voishan se olla vaikeaa oppia vaikka oliskin helppo opettaa, nimimerkillä "Ei vieläkään päästä kopassa rappukäytävällä oven edustaa kauemmaks." :'D Siulla on fiksu oppilas!

      Treenivati. :D

      Poista